

Työtilan ääniympäristö vaikuttaa merkittävästi työhyvinvointiin, joten työpaikan akustiikkaan kannattaa kiinnittää huomiota. Perinteisten paneeleiden ja sermien lisäksi on hyvä ottaa huomioon muut akustiikkaa parantavat ratkaisut. Esimerkiksi vaimentavalla kankaalla verhoillut huonekalut toimivat hyvin toimistotiloissa.
Ääntä vaimentavat kalusteet täydentävät erinomaisesti toimiston olemassa olevia akustiikkaratkaisuja. Nykyään jopa riippuvat valaisimet, naulakot, kukkaruukut ja erilaiset pöytätasot voidaan valmistaa niin, että ne toimivat tehokkaina ääntä vaimentavina elementteinä.
Ääntä vaimentavat korkeat sohvat toimivat suuremmissa toimistotiloissa sekä tilanjakajina että rauhallisena työskentelypaikkana silloin, kun halutaan taata työrauha. Sohvissa on korkeat seinäkemäiset selkänojat, jolloin niissä on mahdollisimman paljon ääntä vaimentavaa pintaa istujien ympärillä. Ääntä vaimentavalla sohvalla puhut puhelusi häiriöittä tai vietät pienen rauhallisen hetken työpäivän lomassa.
DPJ toimittaa kalusteita pienille ja suurille yrityksille sekä yksityishenkilöille ammattitaidolla kaikkiin tiloihin, aina vähintään 10 vuoden takuulla. Meiltä tilaat huonekaluja toimistoihin hintatakuulla ja nopealla toimituksella.
Verkkokaupastamme löydät laajan valikoiman sisustus tuotteita sekä huonekaluja toimistoihin. Täältä löydät toimistokalusteet kaikissa tuotekategorioissa ja jokaiseen toimistoon jotakin. Tilaa kokonainen sarja uusia työtuoleja, tai osta työpöytä kotitoimistoosi.
Mukavat toimistokalusteet lievittävät stressiä ja edistävät terveyttä, tehden niistä hyvän sijoituksen. DPJ:ltä löydät ergonomiset huonekalut kaikkiin tarkoituksiin säädettävistä työpöydistä ergonomisiin tuoleihin, jotka ovat mukautettavissa jokaisen käyttäjän henkilökohtaisiin tarpeisiin.
Meidän laajasta valikoimasta löydät jotakin sopivaa jokaiseen toimistoon ja työtilaan. Täältä löydät kaikki pienistä sekä yksinkertaisista kirjoituspöydistä säädettäviin sähköpöytiin, jotka edistävät käyttäjänsä ergonomista työskentelyä.
Useimmat toimistotyöntekijät viettävät monta tuntia päivässä istuen työtuolilla. Kuten kaikki toimistokalusteemme, myös toimistotuolimme ovat laadukkaita ja laajasta valikoimastamme löydät tuolit jokaiseen toimistoon. Täältä löydät tietysti myös ergonomiset toimistotuolit, jotka rohkaisevat käyttäjäänsä terveellisempään työskentelyasentoon.
Matala melutaso on tärkeä tekijä hyvän työympäristön kannalta, ja laadukkaiden ääntä vaimentavien kalusteiden avulla voit luoda terveellisemmän ääniympäristön ja tehokkaamman työpaikan. Täältä löydät ääntä vaimentavat katto- ja seinäpanelit, mutta myös ääntä vaimentavia toimistokalusteita ja hiljaiset tilat. Laajasta valikoimastamme löydät myös muita toimistokalusteita toimistoon. Etsittekö tiettyä merkkiä, väriä tai materiaalia? Ota yhteyttä, niin autamme sinua henkilökohtaisesti.